Tapahtumia

Joululounas 2024

MOTT ry:n joululounaalle 11.12.24 ravintola Kaareen kokoontui 30 jäsentä. Nautimme herkullisen jouluaterian iloisen seurustelun ohessa ja kuulimme ajankohtaista tietoa yhdistyksen kevään tapahtumista ja vierailukohteista. Tunnelma oli lämmin ja jouluinen!

Syyskokouksen 2024 päätöksiä

 

Syyskokouksessa 23.10.2024 valittiin MOTT ry:lle uusi puheenjohtaja kaudelle 2025 nykyisen puheenjohtajan Jonne Luomalan tilalle.  Uusi puheenjohtaja on Juha Kiiskinen. 

Jonne jatkaa edelleen hallituksen jäsenenä, niin kuin kaikki muutkin hallituksen jäsenet.

 

Toimintasuunnitelma vuodelle 2025

 

Mott ry aloittaa toimintansa vuonna 2025 kielenhuoltokurssilla helmikuussa 2025, paikkana vanha tuttu Kaupunkikirjasto Oodi. Tarkka päivämäärä vahvistetaan heti vuoden alussa.

Maaliskuulle on suunnitteilla tutustuminen Uudenkaupungin autotehtaaseen ja Salon akkutehtaaseen. Tästä kahden vuorokauden pituisesta retkestä kerrotaan tarkemmin alkuvuodesta.

Huhtikuussa on vuorossa sääntömääräinen vuosikokous, jonka yhteydessä tutustutaan myös ajankohtaiseen tekoälyyn journalistin silmin. 

Toinen sääntömääräinen tapahtuma on lokakuussa järjestettävä syyskokous, jossa mm valitaan hallituksen jäsenet erovuorossa olevien tilalle. Kokouksen yhteydessä paneudutaan alustavasti vetyyn käyttövoimana.

Elokuulle on suunnitteilla omakustateinen tapahtuma rapujuhlien merkeissä. 

 

MOTT ry SYYSKOKOUS KE 23.10.2024

MOTT ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään sähköautotapahtuman yhteydessä ke 23.10.2024 klo 11.00 UAR-ajoradalla Vantaalla.

Sääntömääräisen syyskokouksen aiheita ovat talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2025.

Kokouksessa valitaan yhdistykselle puheenjohtaja seuraavalle toimintakaudelle sekä jäsenet erovuorossa olevien tilalle. Kokouksessa valitaan lisäksi toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö. 

Lisäksi käsitellään muut hallituksen ja jäsenten vähintään kaksi viikkoa ennen syyskokousta esittämät asiat.

Vahvistathan osallistumisesi kokoukseen 16.10.2024 mennessä: riitta.luomala@gmail.com


Terveisin

MOTT ry

Riitta Luomala, sihteeri

 

SÄHKÖAUTOPÄIVÄ 23.10.2024

MOTT ry:n sähköautotapahtuma Vantaan UAR-ajo-opetusalueella herätti runsaasti kiinnostusta. Ari Parkkonen (Excelsior Liikenneturvallisuus) loi katsauksen sähköautoiluun Suomessa sekä ohjeisti tilaisuudessa olleiden sähköautojen rata-ajot. Iiro Wennberg (Pirkanmaan pelastuslaitos) kuvasi havainnollisesti sähköautojen paloturvallisuutta ja pelastustoimenpiteitä mahdollisen palon sattuessa. Kimmo Remes (Garo) kertoi koti- ja työpaikkojen älykkäistä ratkaisuista sekä lakisääteisistä velvoitteista julkisilla pysäköintipaikoilla tarjottavia latausmahdollisuuksia koskien.

Tilaisuuden yhteydessä pidettiin myös MOTT ry:n syyskokous. Puheenjohtajaksi valittiin Juha Kiiskinen nykyisen puheenjohtaja Jonne Luomalan jatkaessa hallituksen jäsenenä. Hallituksen erovuorossa olevat jäsenet Juhani Anttila, Irmeli Jokilampi, Juha Kiiskinen, Leena Rautanen-Saari ja Riitta Luomala valittiin uudelleen.

lisätietoa Facebookissa

Sähköautopäivä 2024

 

Vierailu Kempower Oy:ssä

MOTTilaiset vierailulla Kempower, Lahti, elokuussa 2024. Antoisa ja mielenkiintoinen päivä. Isännille ISOT kiitokset!

Sen jälkeen MOTTilaiset Riku Routon vieraana Moottoripyörämuseossa.

 

Vuoden 2023 tapahtumat

 

MOTT ry:n syyskokouksen 7.11.2023 päätöksiä

4.12.2023

MOTT ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin 7.11.2023 syysseminaarin päättymisen jälkeen. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2024 sekä ehdotetut sääntömuutokset. Hallituksen jäsenistä erovuorossa olleen Kalle Kalajan tilalle valittiin Jari Salmi. Toiminnatarkastajana jatkaa Pasi Perhoniemi ja varatoiminnantarkastajaksi valittiin Matti Aarnio. 

MOTT ry kiittää Kalle Kalajaa monivuotisesta toiminnasta yhdistyksen hallituksessa ja toivottaa Jari Salmen tervetulleeksi hallitukseen. 

Tervetuloa MOTT ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen ti 7.11.2023 klo 16.30

Paikka: Kuljetuskuutio, Nuijamiestentie 7, 00400 Helsinki

MOTT ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen syyskokoukseen, joka pidetään heti syysseminaarin päätyttyä. Kokouksessa käsitellään vuoden 2024 toimintasuunnitelma ja talousarvio, sääntömuutokset, valitaan yhdistyksen hallituksen erovuorossa olevien jäsenten tilalle uudet jäsenet, valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja.

Ilmoittautumiset  ti 30.10.2023 mennessä: riitta.luomala@gmail.com

 

KUTSU MOTT ry:n KOULUTUSTAPAHTUMAAN

"SÄHKÖAUTOILUA KÄYTÄNNÖN NÄKÖKULMASTA"

Aika: to 1.6.2023 klo 12-16

Paikka. UAR ajorata, Vantaa

 Olet tervetullut MOTT ry:n koulutustapahtumaan Vantaalle UAR-ajoradalle tutustumaan käytännön sähköautoiluun ja kuljettajaa avustaviin järjestelmiin tavoitteena saada paras mahdollinen hyöty hybridillä tai sähköautolla ajosta.

Kokoustilan lisäksi myös ajorata on varattu käyttöömme, joten teoriaosuuden lisäksi on mahdollisuus omatoimiseen testaamiseen paikalla olevilla sähköautoilla.

Tilaisuuden järjestelyistä ja opetuksesta vastaa jäsenemme Ari Parkkonen &

Escelsior Liikenneturvallisuus.

 Tarjolla kahvia ja sämpylöitä. Kerrothan mahdollisista ruoka-aineallergioista mahd pian, kiitos!

 Lisätietoja tapahtumapaikasta: www.uar.fi

 

Vahvistathan osallistumisesi to 25.5.2023 mennessä: riitta.luomala@gmail.com. sekä maksamalla osallistumismaksun 30 euroa MOTT ry:n tilille FI4721451800003279.

SÄHKÖAUTOILUA KÄYTÄNNÖN NÄKÖKULMASTA TO 1.6.2023 KLO 12-16

Miten saada paras mahdollinen hyöty hybridillä tai sähköautolla ajosta on aiheenamme torstaina 1.6.2023 kokoontuessamme Vantaalle UAR-ajoradalle tutustumaan käytännön sähköautoiluun ja kuljettajaa avustaviin järjestelmiin. 

Teoriaosuuden jälkeen siirrymme ajoradalle testaamaan miten teoriat toteutuvat käytännössä.  Käytännön järjestelyistä ja opetuksesta vastaa MOTT ry:n jäsen Ari Parkkonen yrityksensä Excelsior Liikenneturvallisuus. 

Kahvi- ja sämpylätarjoilu.

Vahvistathan osallistumisesi to 25.5.2023 mennessä: riitta.luomala@gmail.com

Osallistumismaksu 30 euroa maksetaan MOTT ry:n tilille FI472145 1800003279.

Lisätietoja ajoradasta: uar.fi

 

Tervetuloa MOTT ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen ti 7.11.2023 klo 16.30

Paikka: Kuljetuskuutio, Nuijamiestentie 7, 00400 Helsinki

MOTT ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen syyskokoukseen, joka pidetään heti syysseminaarin päätyttyä. Kokouksessa käsitellään vuoden 2024 toimintasuunnitelma ja talousarvio, sääntömuutokset, valitaan yhdistyksen hallituksen erovuorossa olevien jäsenten tilalle uudet jäsenet, valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja.

Ilmoittautumiset  ti 30.10.2023 mennessä: riitta.luomala@gmail.com

 

Vuoden 2022 tapahtumat

 

MOTT ry:n syyskokouksen päätöksiä

14.11.2022

MOTT ry kokoontui 10.11.2022 pitämään sääntömääräistä syyskokoustaan, jossa päätettiin hallituksen kokoonpanosta, toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta vuodelle 2023. Hallituksen puheenjohtajana 2-vuotiskaudella 2023-2024 jatkaa Jonne Luomala. Johanna Launeen tilalle hallitukseen valittiin Juha Kiiskinen. Muina jäseninä jatkavat Juhani Anttila, Irmeli Jokilampi, Kalle Kalaja, Leena Rautanen-Saari ja Juhani Saure sekä varajäseninä Riitta Luomala ja Saara Remes. 

Kokouksessa päätettiin myös yhdistyksen sijoitusvarojen osittaisesta muuttamisesta kassavaroiksi jäsentoiminnan turvaamiseksi. 

Vuoden 2023 toimintasuunnitelma pitää sisällään kaksi koulutustapahtumaa - ajotapakoulutustapahtumassa, joka järjestetään keväällä 2023, paneudutaan löytämään paras hyöty hybridi- ja sähköautoista. Suosittu kielenhuoltokoulutus saa jatkaosan.

Perinteinen syysseminaari järjestetään marraskuussa 2023. 
Opintomatkalle Stuttgartiin suunnataan syksyllä 2023. 

 

MOTT ry SYYSKOKOUS TO 10.11.2022 KLO 15.00 HELSINKI-VANTAAN LENTOASEMALLA

31.10.2022

Kokouksessa käsitellään yhdistyksen toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2023, valitaan hallituksen jäsenet sekä toiminnantarkastaja.

Kokouksen jälkeen Finavian teknnen johtaja Henri Hansson tulee kertomaan meille lentoliikenteen tulevaisuuden käyttövoimistä. Pääsemme myös tutustumaan uudistuneeseen Helsinki-Vantaan lentoasemaan.

Vahvistathan ilmoittautumisesti to 3.11.2022 mennessä: riitta.luomala@gmail.com.

 

MOTT ry:n SYYSKOKOUS TO 10.11.2022 

 

KLO 15.00 Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Olet lämpimästi tervetullut MOTT ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen to 10.11.2022 klo 15.00.

Kokouksessa käsitellään yhdistyksen toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2023, valitaan hallituksen jäsenet sekä toiminnantarkastaja.

Kokouksen jälkeen Finavian tekninen johtaja Henri Hansson tulee kertomaan meille lentoliikenteen tulevaisuuden käyttövoimistä. Pääsemme myös tutustumaan uudistuneeseen Helsinki-Vantaan lentoasemaan.

Lähetämme kokouksen esityslistan sekä tarkempaa tietoa tilaisuudesta hieman tuonnempana.

Vahvistathan ilmoittautumisesti to 3.11.2022 mennessä: riitta.luomala@gmail.com.

 

Uudet kotisivut

2.6.2022

Uudistimme yhdistyksen kotisivut. Pidätkö niistä? Löytyykö kaikki tarpeellinen helposti? Lähetä meille palautetta.

 

25.5.2022

MOTT ry:n toiminta tulee vuonna 2022 käsittämään mm kielenhuollon täydennyskoulutustapahtuman, kuljettajien ammattipätevyyden jatkokoulutuskurssin, kesäretken Kangasalle, syyskokouksen, syysseminaarin ja joululounaan. Näistä kaikista lähetämme lisätietoa jäsenistölle hyvissä ajoin ennen tapahtumia. 

Vuodelle 2021 suunniteltu opintomatka Stuttgartiin tullaan näillä näkymin järjestämään keväällä 2023.

MOTT ry järjesti kielenhuollon täydennyskolutustapahtuman 6.9.2022 Keskustakirjasto Oodissa Helsingissä. Tilaisuuteen osallistuneet kielenhuollosta kiinnostuneet jäsenet olivat erittäin tyytyväisiä Kotimaisten kielten keskuksen kouluttaja Annastiiina Viertiön jakamiin oppeihin. 


 

OODI

 

Hallitus tiedottaa

27.4.2022

MOTT ry piti sääntömääräisen vuosikokouksensa keskiviikkona 27.4.2022 Autotuojat ja -teollisuus ry:n tiloissa Helsingissä. Kokousta ennen saimme kuulla mielenkiintoisen ajankohtaiskatsauksen autoalan tilanteesta toimitusjohtaja Tero Kallion toimesta. 

Vuosikokouksessa hyväksyttiin vuoden 2021 tilinpäätös ja toimintasuunnitelma vuodelle 2022. 

 

Kesäretki Kangasalle 2022

 

MOTT ry teki kesäretken Kangasalle 23.8.2022. Tutustumiskohteina olivat Kangasala-talo näyttelyineen, Vehoniemen automuseo ja Mobilia.